 Maratontanssit
<< Edellinen Seuraava >>
Horace McCoyn romaaniin Ammutaanhan hevosiakin perustuva näytelmä Maratontanssit. Vuonna 1969 Sidney Pollack ohjasi romaanista elokuvan nimellä They Shoot Horses, Don`t They?
Näytelmä Maratontanssit sijoittuu lama-ajan Amerikkaan vuoteen 1935. Syvän laman ja työttömyyden kurimuksessa unelmoitiin kuitenkin paremmasta, unelmoitiin kuuluisuudesta ja tähteydestä. Taikasana oli Hollywood. Ympäri Amerikkaa nuoret lähtivät koettamaan onneaan maratontanssien nimellä kulkeviin kilpailuihin, joita järjestettiin myös Hollywoodissa. Palkinnot olivat hyviä, tanssien aikana sai ruuan ja katon päälleen ja mikä parasta, Hollywoodin kykyjenetsijät kävivät näissä tansseissa etsimässä uusia tähtiä. Jotkut parit kiersivät tanssilavoja aivan ammattimaisesti.
Näytelmän päähenkilö, Robert, kohtaa sattumalta Hollywoodin kadulla Glorian. Heillä molemmilla on unelmansa, Robertilla filmiohjaajana ja Glorialla näyttelijänä. Köyhänä tyttönä Glorian ainoa mahdollisuus päästä kiinni filmimaailmaan on osallistua maratontansseihin ja toivoa, että joku Hollywoodin kykyjenetsijöistä löytää hänet sieltä. Niin Gloria houkuttelee herkän maalaispojan, Robertin, osallistumaan kanssaan maratontansseihin. Tarjolla on pääpalkinto, 1000 dollaria, jolla Robert voisi toteuttaa oman unelmansa ja ohjata lyhytelokuvan. Mutta pääpalkintoa tavoittelivat muutkin kuin Robert ja Gloria. Se oli satojen tanssiparien unelma ja avain parempaan tulevaisuuteen.
Maratontanssien aikana Gloria vetää partnerinsa mukaan tapahtumaketjuun, joka muuttaa Robertin koko elämän. Robert tulee tuomituksi murhasta. Mutta miksi - ammutaanhan hevosiakin?
Arvostelu Keskiohjanmaa-lehden verkkosivuilla
|